Kotona täällä ja taivaassa

8.1.2022

Kotona täällä ja taivaassa 

Kun puhutaan kodista, niin heti kättelyssä tulee mieleen kolme kotia: lapsuudenkoti, johon sain syntyä, nykyinen koti, jonka olen saanut perustaa, ja taivaallinen koti, johon olemme matkalla. Pienen mietinnän jälkeen mieleen tulee sitten mieleen hengellinen koti.

Useimmat meistä tunnistavat nämä neljä eri kotia, ja jokainen osaa kertoa tarinoita lapsuudenkodistaan sekä nykyisestä kodista. Raamattu avaa meille huikaisevia näköaloja taivaallisesta kodista. Siellä ei ole nälkää, vilua eikä kyyneleitä, ja kadutkin ovat kultaa. Jeesus sanoi: Minun isäni kodissa on monta asuinsijaa jne. Tutkimalla Sanaa saamme rakennettua aika laajan kuvan taivaallisesta kodistamme.

Monet meistä myös kokevat seurakuntansa tai herätysliikkeensä hengelliseksi kodikseen, mutta hengellinen koti lienee paljon vaikeammin määriteltävä kuin lapsuudenkoti tai taivaan koti.

Kansalähetyksen ohjelma puhuu paljon hengellisestä kodista. Jo saatesanoissa sanotaan: ”Tarjoamme hengellisen kodin kaikille, jotka voivat yhtyä ohjelmassa esittämiimme linjauksiin”.

Ohjelman toiminnallisessa linjassa puhutaan myös paljon jumalanpalvelusyhteisöistä ja pienryhmistä. Pienryhmät ovat kansalähetyksen DNA:ssa hyvin syvällä. Olavi Ronkainen toteaa kolme vuotta Kansanlähetystä kirjassa: ”Kansanlähetysnäky on lopun aikojen näky. Silloin kun kaikki järjestöt, laitokset lakkautetaan ja antikristus saa lisää valtaa, ei pieniä kodeissa kokoontuvia ryhmiä voida tuhota.”

Koska emme ole vielä niin lähellä loppua, niin meillä on vielä vapaus tarjota avoimesti hengellistä kotia. Meillä on siis mahdollisuus ja tarve miettiä minkälaista kotia haluamme olla rakentamassa ja tarjoamassa.

On itse asiassa aika yllättävää, että Kansanlähetyksen ohjelmassa puhuttiin jumalanpalvelusyhteisöistä jo ennen kuin jumalanpalvelusyhteisöjä oli nykyisessä laajuudessa edes perustettu.

Joku aika sitten korona saavutti perheemme. Tyttäreni sai tartunnan opiskelupaikkakunnallaan ja palasi kotiin karanteeniin. Sain oleskella reilun viikon väistötiloissa, kun tytär valtasi kodin kokonaan, ja elin vaimoni kanssa tartuntavaaran takia väliaikaistilassa kodittomuutta tuntien.

Jotta voisin olla kotona, tarvitsen siis kodin. Minkälaisen hengellisen kodin me haluamme kansanlähetyksenä tarjota? Mitkä ovat hengellisen kodin vähimmäisvaatimukset, entä mikä on hengellisen kodin ideaalirakenne? Kun tätä ryhdymme miettimään, niin saamme varmasti hyvin monenlaisia vastauksia ihan lähipiirissä puhumattakaan siitä, että Kansanlähetys on alueellisesti levittäytynyt koko Suomeen.

Kansanlähetyksen vuositeema ”Kotona täällä ja Taivaassa” on valittu siksi, että se muistuttaisi meitä hengellisen kodin merkityksestä ja tärkeydestä. Haluan haastaa koko Kansanlähetysliikkeen ystävät rukoilemaan ja keskustelemaan – jakamaan ajatuksia siitä minkälaista hengellistä kotia Taivaan Isä haluaa meidän rakentavan.

Vuosien 2022 ja 2023 aikana haluamme olla järjestämässä useita koko liikkeen keskustelutilaisuuksia, joissa paneudutaan sekä hengelliseen kotiin, että erityisesti myös yhteen hengellisen kodin tärkeää elementtiin, eli paimenuuteen. Liiton teologinen jaos työstää parhaillaan vihkosta ”Kansanlähetys ja kirkon paimenvirka”, ja uudesta vihkosta tulee nykyistä laajempi ja perusteellisempi. Kun teologinen jaos saa ehdotuksen valmiiksi, niin koko liike on tarkoitus osallistuttaa keskusteluun ennen vihkon hyväksymistä.

Olen rakentanut kotini omin käsin. Kotia rakentaessa olen oppinut muuraamaan, maalaamaan, laatoittamaan, sähköjohtoja vetämään jne.  Kaikkea tätä tehdessä olen joutunut lukemaan ohjeita sillä kuten sanalasku sanoo: ”kukaan ei ole seppä syntyessään”.

Kun käymme yhdessä miettimään mitä vuositeeman “Koti täällä” tarkoittaa, niin rakentajan tavoin tutkitaan yhdessä käyttöohjeita. Luetaan Raamattua sillä silmällä, että mitä voimme sieltä oppia hengellisestä kodista. Etsi käsiisi myös Kansanlähetyksen ohjelma (https://kansanlahetys.fi/keita-olemme/identiteetti-ja-oppiperusta/) ja Kansanlähetys ja kirkon paimenvirka vihkonen ja tutustu niihin jo etukäteen ennen kuin ryhdymme miettimään näitä kysymyksiä yhdessä.

 

Runsaiden siunausten toivotusten kera

Jukka Repo, kotimaantyön johtaja

Share This