Markuksen ja Heidin yhteisenä näkynä on lähetystyö vähiten tavoitettujen ihmisten parissa. Molemmat toimivat pakolaistyön tehtävissä Kreikassa.

Teologian maisteri, pastori Markus opettaa Raamattua pakolaisille. Uskonnon ja psykologian opettaja Heidi työskentelee naisten käsityökeskuksessa ja pitää Raamatunopetuksia naisille. Markuksen ja Heidin perheeseen kuuluu kolme eloisaa tytärtä.

Markus ja Heidi lähtivät ensimmäiselle työkaudelleen tammikuussa 2020. Heillä on erityisesti sydämellään Keski-Aasiasta lähtöisin olevat pakolaiset, joiden parissa he ovat työskennelleet aiempina vuosina sekä Englannissa että Suomessa.

Jumala on tuonut lähetyskentän Kreikkaan, kun monista suljetuista maista pakolaiset ovat tulleet hakemaan turvapaikkaa Euroopasta. Monien pakolaisten kotimaassa kristinuskoon tutustuminen on lähes mahdotonta. Euroopassa heillä on mahdollisuus ottaa asioista selvää, ja Markus ja Heidi ovat nähneet, kuinka monet haluavat seurata Jeesusta oman henkensäkin uhalla. He haluavat viedä evankeliumia ihmisille, jotka eivät sitä vielä ole kuulleet. Juuri nyt Jumala tekee ihmeellisiä asioita Kreikassa pakolaisten parissa.

Haluatko sinä olla yhdessä Markuksen ja Heidin kanssa viemässä sanomaa Jeesuksesta pakolaisille Kreikassa? Ota yhteyttä vskl@sekl.fi tai 044 239 4178 (soitot, wa- ja sms-viestit)

”Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: Sinun Jumalasi on nyt Kuningas!”
Jes. 52:7

Share This