Leo Brennerin saarna Loppiaisena Turun Lutherin kirkolla.
Matt. 2:1–12
Iltakävely syrjäisessä taajamassa
Kuvitellaan tilanne, jossa olet iltahämärällä jonkin tuntemasi pienen paikkakunnan teillä päivän päättävällä happihyppelyllä. Tunnet aika hyvin tuon alueen, joitain sen asukkaita ja rakennuksia. Siellä asuu tavallisia ihmisiä, ei mitään julkkiksia tai arvostettuja taiteilijoita tai poliitikkoja. Näet pienen lähikaupan, josta ei saa tuoretta inkivääriä tai sitä parempaa moniviljaleipää. Tuossa sen sijaan seisoo välkkyvä katulyhty, jota kunta ei ole viitsinyt korjauttaa moneen vuoteen. Huomaat, että eräs vanha mies, jonka aina joskus näet pihalla hakemassa postia, on näköjään unohtanut piharakennuksensa ulko-oven auki. Mielesi tekisi käydä sulkemassa se, mutta ajattelet, että aamulla mies sen kuitenkin varmaan sulkee. Jatkat kävelyäsi ja laitat merkille, miten erään suuren lapsiperheen sukset, sauvat ja pulkat nojaavat normaalin epäjärjestelmällisesti talon ulkoseinään.
Kaikki tuntuu ensinäkemältä olevan aika tavallisesti tässä pienessä paikassa. Kuitenkin hetken aikaa rauhallisesti kuljettuasi huomaat etäältä jotain omituista. Erään talon ympärillä on nimittäin outoa hälinää. Lähestyt taloa ja hidastat entisestään kulkemistasi. Havaitset, miten vaatimattoman ja tavallisen näköistä taloa ympäröi suuri joukko arvovaltaisen näköisiä ihmisiä. Pihapiirissä on mustia limusiineja ja jykevän näköisiä saatto- ja huoltoajoneuvoja. Oven edustalla on vartijoita ikään kuin turvaamassa mahdollisesti sisällä olevien rauhaa. Talon sivuilla tuntuu olevan valmiudessa jonkinlaisia sotilaita, jotka olemuksellaan viestivät, että tätä saattuetta ja tätä pientä taloa ei kannata lähteä haastamaan ja uhkaamaan.
Mietit, pitäisikö vain äkkiä pyyhältää ohitse, vai pyrkisikö vielä vähän kurkkimaan, mitä talossa oikein tapahtuu. Päätät olla rohkea ja vähän tirkistellä lisää, sillä tilanne on niin eriskummallinen. Yhdestä talon ikkunoista paistaa erikoisen kirkasta valoa, ja onnistut erottamaan sisällä olevia hahmoja. Siellä on yllätykseksesi upeisiin vaatteisiin pukeutuneita kuninkaallisia. Mitään tällaista et ole nähnyt muuta kuin ehkä TV:ssä tai valokuvissa. Vaikuttaa siltä, että nämä ihmiset ovat tulleet kaukaa tätä pientä taloa ja sen asukkaita varten.
Lopulta näet myös muita sisällä olevia. Huomaat, että talossa on pieni kolmihenkinen perhe. Äitinsä edessä nukkuu pieni vauva, jolle nämä kuninkaalliset osoittavat yltäkylläisesti suosiotaan. Pieni vauva, jonka edessä suurimmankin hallitsijan polvet tuntuvat notkistuvan.
On usein vaikea asettua Raamatun ajan ihmisten asemaan ja ymmärtää esimerkiksi evankelistojen kuvaukset näistä ihmeellisistä tapahtumista aivan tarkasti ja totuudenmukaisesti. Tässä olen kuitenkin pyrkinyt osoittamaan sitä hämmennystä, joka Betlehemissä on ajanlaskumme alussa saattanut vallita. Vähäiseen Daavidin kaupunkiin saapuneen tietäjien ja hallitsijoiden hovikunnan on täytynyt herättää paikallisissa ihmetystä. Tästä Raamattu ei kerro, mutta ajattelen, että pitkän matkan takaa ja arvokkaita lahjoja kantaen tuskin tultiin vain sen aikaisilla luotettavilla skoda-aaseilla, vaan huomiota herättäen ja suurin elkein. Isosti Mersuilla ja Maybacheilla. Ja arvelen, että mukana on täytynyt olla myös henkilökuntaa turvaamassa, palvelemassa ja huoltamassa tietäjien eli Maagien hyvinvointia. Matka oli tärkeä, kenties matkalaisten elämän tärkein. Ajattelen pienen puheeni myöhemmässä vaiheessa palata siihen, miten myös me, sinä ja minä, voimme tehdä tuon saman matkan. Sitä ennen käännetään katseet hetkeksi joihinkin loppiaistarinan henkilöihin.
Kolmenlaista ilmoituksen kuulijaa
Muistatko, miten yhdessä raamatunkohdassa Jeesus jo varttuneempana kyseli opetuslapsiltaan, että minkälainen kuva ihmisillä oli hänestä. Hän sanoi: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?» Opetuslapset vastasivat: »Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.»
»Entä te?» kysyi Jeesus. »Kuka minä teidän mielestänne olen?» Simon Pietari vastasi: »Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.» (Matt. 16:13-16)
Ajattelen, että tässä loppiaisenkin tarinassa, jonka evankelistoista ainoastaan Matteus on teokseensa tallentanut, kysytään tuota samaa kysymystä. Ja vaikuttaa myös siltä, että saamme kysymykseen kolme erilaista vastausta. On kolmenlaista ilmoituksen vastaanottajaa. Tapaamme ensinnäkin Herodeksen, siis Herodes ensimmäisen tai tunnetummin Herodes Suuren. Uudessa testamentissa Herodeksia on peräti kuusi, ja tämä Suuri oli heistä kyllä kaikista katalin. Vaikka hän tässä päivän evankeliumitekstissä esittääkin hyveellistä ja sivistynyttä kuningasta, voimme Raamattua eteenpäin selatessamme huomata hänen kauhistuttavan luonteensa ja suunnitelmansa.
Herodes varmasti tiesi hyvin, ettei hänen asemansa juutalaisen kansan hallitsijana ollut aivan lainvoimainen tai validi. Syntyperältään edomilaisena hän hätkähti, kun tietäjät tiedustelivat avoimesti, että missä se juutalaisten kuningas on, joka juuri oli syntynyt. Teoillaan ja tavallaan hallita Herodes oli jo valmiiksi ankarassa vihasuhteessa Israelin Jumalan kanssa, ja tuo vihasuhde sai jatkoa, kun uhka uudesta juutalaisten kuninkaasta kantautui hänen korviinsa. Uskon, että monen meistä on helppo ajatella niin, ettemme tahdo samastua ainakaan Herodeksen tapaan vastaanottaa ilmoitus Jeesuksen syntymästä. Emme tahdo hänen tavallaan vastata kysymykseen siitä, kuka tuo Betlehemissä syntynyt pieni lapsi oli. Kuitenkin sisällämme asuu sama vimma toimia Jumalan tahdon vastaisesti ja syntiä tehdessämme, toinen toistamme vastaan rikkoessamme, emme välttämättä olekaan Herodesta kummempia.
Toiseksi tapaamme kertomuksessa kansan ylipapit ja lainopettajat. Heidän tapansa vastaanottaa tieto messiaan syntymästä on traagisen välinpitämätön. Vajaan yhdeksän kilometrin päässä Jerusalemista oli juuri syntynyt hallitsija, jonka juuret olivat luotettavan ja arvossa pidetyn profetian mukaan ”muinaisuudessa, ikiaikojen takana”. Tämän he tiesivät itsekin, ja kertoivat siitä kuninkaalleen.
Näin äkkiseltään voisi ajatella, että tuollaisen 9 kilometrin matkan voisi taivaltaa vähän pienemmänkin tapahtuman takia. Itse matkustin kerran jalkapallojoukkue FC Interin matsiin Tampereelle todistaakseni sadesäällä nihkeän 0-0-tasapelin Ilvestä vastaan. Tammelan stadionin kioskitarjonta ei ollut kovinkaan kummoinen. Tuntuu siltä, että Matteuksen kertomuksessa etäisyys-laatu-suhde olisi ollut huomattavasti omaa reissuani parempi.
Lainopettajien ja ylipappien apaattisuus surettaa myös siksi, koska se tuntuu yhä nykyäänkin olevan yleinen tapa suhtautua ilosanomaan ihmiseksi syntyneestä Jumalasta. ”Joulun kertomus, tuttu ja puhki kulutettu, kouluissa monesti esitetty, ei koske minua.” Näin huomaan ympärilläni helposti ajateltavan. Jeesuksen ainutlaatuiset puheet tiestä, totuudesta ja elämästä eivät herätä reaktiota. Hänen vallankumouksellinen sanomansa siitä, että sinulla ja minulla onkin merkitys, ja että elävä Jumala mustasukkaisesti tahtoo meidät yhteyteensä, ei herätä vastakaikua. Ja jos mielessäni hurskaasti ulkoistan tuon ajattelutavan pelkästään joihinkin muihin enkä ollenkaan havaitse tätä vaarallista apaattisuutta itsessäni, lienen vähän epärehellinen. Lainopettajien ja ylipappien esimerkki on tärkeä ja sitä vastaan tulee kapinoida. Mutta miten kapina sitten käydään? Ehkä siitä antaa esimerkin kolmas ryhmämme.
Hullu kumartaa Kristusta, ole sinäkin hullu
Martti Luther puhui loppiaissaarnassaan 1520-luvulla, miten absurdi tuo Betlehemin tilanne oli. Hän ajatteli tapahtumaa myös ohikulkijan näkökulmasta ja sanoi: ”Kuinka moni lieneekään ollut siinä saapuvilla ajatellen: Katsos vain noita maailman suurimpia houkkia: kumartavat mokomaakin köyhää lasta! Varmaankin ovat lumottuja, kun hänestä kuninkaan tekevät!”
Kuulimme evankeliumitekstistä, että maagien matkaan oli sisältynyt kaikenlaista. Käydään vielä tässä lopuksi lyhyesti läpi tietäjien matkan kolme tärkeää yksityiskohtaa.
Ensimmäiseksi: Tähden havaittuaan Idän tietäjät matkasivat lähemmäksi ja tiedustelivat Jerusalemissa oikeaa suuntaa. On merkillepantavaa, että vaikka tietäjät olivat tulleet pitkän matkan ja saapuneet suuren viisautensa avulla ja taivasta tarkastellen aivan kivenheiton päähän kohteesta, tarvitsivat he kuitenkin Raamatun sanan osoittamaan päämäärän täsmällisesti. Juudan sukukuntien joukossa tuo vähäisin Betlehem oli profeetta Miikan mukaan se paikka, jonne kavalkaadin oli vielä päästävä. Luonto ja yleinen ilmoitus kertovat meille, kuten tässä tietäjillekin, toki jotain, mutta erityinen ilmoitus, Raamattu osoittaa johdonmukaisesti Vapahtajaan. Olkoon se meillekin aivan ensisijainen väline kapinoida hengellistä apaattisuutta vastaan ja lähde, jonka sivuilta Pyhän Hengen vaikutuksesta löydämme tien Jeesuksen luokse.
Toiseksi: Matteuksen kertomuksessa mainittiin, miten ”miehet näkivät talon päälle pysähtyneen tähden ja heidät valtasi suuri ilo.” Tässä oma kirkkoraamattumme ei ehkä aivan onnistu välittämään alkutekstin tunnetta. Tarkemmin tuota tilannetta kuvaa moninkertainen ilmaus: Tietäjät suorastaan riemuitsivat ylenpalttisesti valtavan iloissaan. Eräs opettaja opetti, että tällaiseen iloon itseensä ei kannata pyrkiä tai sitä kohti tavoitella. Tuo suunnaton ilo saa sen sijaan vapaasti kasvaa meissä, kun katsomme Jeesukseen ja opimme sitä, mitä Hän oli puolestamme valmis tekemään.
Lopuksi: Raamatunkohta kertoo meille, että tietäjät maahan heittäytyen kumarsivat lasta. Tuo sana kumartaa on tuttu muistakin yhteyksistä Uudesta testamentissa. Jeesus, julkisen toimintansa jo aloittaneena, käytti tuota sanaa, kun hän erämaassa torjui Paholaisen ja sanoi, ettei tällaista kunnioitusta tai ylistystä tule osoittaa kenellekään muulle kuin Herralle, Jumalalle. Lumottuina tai eivät, tietäjät olivat löytäneet maailman valon. He heittäytyivät ylistämään pientä lasta kuin kuningasta, kuin maailmankaikkeuden Luojaa, kuin ainoata Jumalaa. Huomaamme, että viisaus ei ollutkaan siinä, että he osasivat tulkita taivaankappaleita ja opiskelivat maailmankaikkeuden monimutkaisia salaisuuksia. Heidän viisautensa oli lopultakin tässä hulluudessa, Lutherin sanoin houkan teossa, kun he kumarsivat ja ylistivät pientä Jeesus-lasta. Sanoin aluksi, että minä ja sinä voimme tehdä tuon saman tietäjien matkan. Voimme tänään kumartua ehtoollispöytään vapahtajan eteen, ja omana lahjanamme tuoda syntimme, huonon omatuntomme ja kiitoksemme Kristukselle.
Eikö siinä, sisaret ja veljet, ole kylliksi moninkertaisen riemun aihetta?