Markus Syrjätie on koulutukseltaan teologian maisteri (TM) ja ammatiltaan pappi ja opiskelijatyöntekijä. Hän on viettänyt lapsuudessaan yhden työkauden lähetystyössä Englannissa, ja muutoin hän on syntynyt ja kasvanut Ruotsissa, jossa hän opiskeli myös kieliä ja pedagogiikkaa.

Kia Syrjätie on sosionomi-diakoni ja lähetyssihteeri (AMK) sekä filosofian maisteri (yleinen historia). Kialla on matkalaukkulapsen kokemuksia mm. Ruotsista ja Saksasta.

Noomi Syrjätie opettelee tällä hetkellä ahkerasti puhumista, ja hoivaa tunnollisesti pehmoeläimiään. Perheeseen on hiljattain syntynyt toinen tytär, Lydia.

Syrjätien perhe on lähdössä lähetystyöhön Japaniin elo-syyskuussa 2020! Markus ja Kia ovat tammikuussa 2020 valmistuneet Kansanlähetyksen lähetyslinjalta, jolla he valmistautuivat tulevaan ja kartuttivat tietoja ja taitoja lähetystyöntekijän tehtäviä varten.

Yksi lähetystyöntekijän tärkeimmistä työkaluista on paikallinen kieli, ja siksi heitä odottaa alkuun kahden vuoden kielikoulu Kobessa, minkä jälkeen he pääsevät tekemään seurakuntatyötä.

Japanin seurakunnat tarvitsevat rukousta ja tukea Ilosanoman levittämisessä, sillä maassa on toistaiseksi alle prosentti kristittyjä, ja lähetystyöntekijöitä tarvitaan sekä olemassa olevien seurakuntien vakiinnuttamiseen, uusien perustamiseen että paikallisten työntekijöiden kouluttamiseen. Japanilaisilla on oikeus saada kuulla Jumalan rakkaudesta, ylösnousemuksen toivosta ja siitä, että Jeesuksen kautta heidätkin on armahdettu. Tosi Jumala ei vaadi ihmiseltä täydellisyyttä, vaan on heikoissa väkevä, ja saamme Jeesuksessa joka päivä uuden alun. Hän haluaa jokaisen rakkaan luotunsa yhteyteensä, ja on lähettänyt seuraajansa tekemään kaikki kansat opetuslapsikseen. Mikä riemullinen tehtävä, jossa jokaisella kristityllä on oma ainutlaatuinen paikkansa!

Syrjätien perhe on kutsuttu olemaan Jumalan käsinä ja jalkoina Japanin kentällä. Lähtijät tarvitsevat kuitenkin lähettäjiä: taloudellisia tukijoita ja rukoilijoita. Kutsumme Sinut mukaan tekemään Markuksen ja Kian kanssa lähetystyötä Japanissa ja olemaan Suuressa mukana!

Share This